Aronian talli

Aronian talli on vuonna 2007 toimintansa aloittanut Vihdin Ojakkalassa sijaitseva yksityistalli. Tallissamme on ympäri vuoden käytössä olevat neljä karsinapaikkaa ja 3-4 hevosen pihatto. Kesäkaudella käytössä on lisäksi kahden hevosen ulkopihatto sekä kahden hevosen siirtotalli.

Toimintamme tarkoitus on tarjota rauhallinen ja virikkeellinen toimintaympäristö esimerkiksi vähäisessä käytössä oleville hevosille, kuten nuorille ja vanhoille hevosille sekä  kuntoutus- ja toipilashevosille. Hevosen käsittelyssä ja koulutuksessa pyrimme pehmeään hevoselle selkeään käsittelyyn huomoiden hevosen lajityypillinen käyttäytyminen ja sen kyky omaksua asioita. Ratsastuksessa pyrin noudattamaan klassisia periaatteita, tavoitteena rauhallinen, notkea, jäntevä ja yhteistyöhaluinen hevonen.

Hevosten erilaisia fyysisiä ongelmia pyrimme ratkaisemaan paikallistamalla ongelman ytimen ja puuttumalla kehon epätasapainoihin ennaltaehkäisevästi ennen varsinaisten fyysisten vammojen syntymistä. Olipa ongelma sitten rakenteellinen tai ulkoisten tekijöiden aiheuttama, useita ongelmia voidaan purkaa kiinnittämällä huomiota hevosen kehon käyttöön, suoruuteen ja tasapainoon. Kehon epätasapainoa voidaan tarvittaessa tasapainottaa fysioterapian avulla. Uusina hoitokeinoina tarjoamme myös meridiaanien kautta vaikuttavaa hevosshiatsua sekä jännitevyöhykkeiden ja rangan lukkojen avaamista kranio-sakraalihoitojen avulla.